Linnan outo lintu eli maailman suurin kirjailija haastoi minut jo tammikuun alkupuolella kertomaan kuusi satunnaista faktaa itsestäni. Koska halusin tietenkin rauhassa harkita mitkä voisivat olla sopivan erikoisen ja mielenkiintoisen kuuloisia, meni vastaamiseen aikaa. Syvät pahoitteluni.

1. Rasiat. Rakastan rasioita. En tietenkään ihan mitä tahansa, mutta lähtökohtaisesti kaikki erikoiset ja kauniit rasiat herättävät minussa heti omistamishalun. Virallisesti en keräile niitä eikä minulla ole mitään kokoelmaa, mutta jotenkin noita vain on kertynyt. Minulla on peltinen vanha konvehtirasia, pahvinen kiskis-laatikko, puinen korulipas Rhodokselta, satiinilla päällystetty helmilaatikko Indiskasta.. Erityisen hyvä puoli tässä hamstraamishalussa on tietysti siinä, että kaikki muu hamstraamani tavara pääsee hyvin piiloon kissoilta.

2. Kissat. Rakastan kissoja (ja näköjään aasinsiltoja) suunnattomasti ja vaikka koiratkin ovat lähellä sydäntäni, menevät katit yleensä edelle. Jopa silloin, kun tulen kotiin väsyneenä ja kukkamullat on levitelty lattialle, langat kiskottu korista ja vaatekaappiinkin murtauduttu. Voisin filosofoida (ja leikkiä elitistiä) puhumalla jotain siitä, kuinka sieluni voi samaistua kissojen itsenäisyyteen ja arvokkuuteen mutta oikeasti syy mahtaa olla ihan vain siinä, että rakastan kissojen pehmeyttä ja hiljaisuutta. Tokihan kissatkin, varsinkin minun molemmat, tykkäävät jutella ja kertoa tekemisistään, mutta tämäkin tapahtuu yleensä varsin hiljaisesti ja muu toiminta ei pahemmin ääniä aiheuta. Pehmeä kissan tassu lattialla on niin paljon hiljaisempi kuin koiran kynnet, edes ne vastaleikatut.

3. Kovat äänet (ja lisää aasinsiltoja). Inhoan, inhoan, inhoan kovia ääniä. Meteli on väsyttävää ja varsinkin yllättävät kovat äänet saavat hermoni riekaleiksi. Kovat astioiden kolahdukset ruokalassa, kovat soittoäänet, huutavat lapset (olen niin pahoillani tästä) puhumattakaan äänen korottamisesta ylipäänsä (mikä menee kyllä ehkä enemmän psykologian puolelle). Jopa oman kännykkäni soitto- ja viestiäänet saavat minut joka kerta hyppimään seinille, sydämen hakkaamaan ja hermot kiristymään mutta toisaalta pienemmällä äänellä en yleensä kuulisi niitä eli ilmeisesti kärsin myös valikoivasta kuuroudesta. Tälle asialle on kai nykyään lääketieteellinen termikin mutta eipä tule mieleen tähän hätään.

4. Taipumus vapaaehtoisuuteen. En osaa sanoa ei jos minulta pyydetään jotain. Tai ennen en osannut. Nyt olen hiukan opetellut sitä mutta vaikeaa se on yhä. Ainut asia mitä oikeastaan olen kunnolla oppinut, on pitää suu kiinni kun vapaaehtoisia kysellään. Tai ainakin useimmiten.. Kummallinen yhdistelmä halua olla tärkeä ja tarpeellinen ja toisaalta syyllisyyttä siitä jos en anna kaikkea, on saanut minut useampaan luottamustoimeen ja yhdistysvirkaan kuin terveellistä on. Ja taisinpa äsken taas luvata järjestää paikallisille martoille atk-koulutusta ensi syksynä..

5. Välineurheilu. Voi kyllä! Minusta on ihana omistaa (kenestä ei?) ja minussa on keräilijän vikaa (haluaisin ajatella, että kuten jollain muumihahmolla eikä kuten jollain himoporvarilla), joten pian sen jälkeen kun opettelin neulomaan ja virkkaamaan, aloinkin hamstraamisen. Erilaisia puikkoja, koukkuja, nyörinukkeja, suojia, silmukkamerkkejä.. Oijoi! Tahtoo kaiken!

6. Jakaminen. Olen jakaja luonteeltani (en sillä tavalla toki!). Kun koen jotain haluan jakaa sen. Kun teen jotain erityistä, haluan kertoa siitä (siksi mm. tämä blogi), kun näen elokuvan, käyn hyvässä ravintolassa, matkoilla tai mitä vain, haluan kääntyä kaverin puoleen ja sanoa "aika kiva juttu, eikö sinustakin..".

No niin, eipä tästä nyt kuitenkaan tullut mitään elämää suurempaa ja todennäköisesti vaikutan nyt entistä tylsemmältä jos kerran nämäkin olivat pitkällisen miettimisen tuloksia.

No, joka tapauksessa, tässä ensinnäkin säännöt:

  1. Link to the person who tagged you.
  2. Post the rules on your blog.
  3. Write six random things about yourself.
  4. Tag six people at the end of your post and link to them.
  5. Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog.
  6. Let the tagger know when your entry is up.

Ja sitten uhrit:

1. Ponkiainen

2. Tinniina

3. JaanaMaa

4. Villasukka

5. Varjoyrtti

6. Soile

Toivottavasti uhritkin tykkäävät listojen kirjoittamisesta ja pahoittelut jos ei. Pakkohan ei ole onneksi tähän osallistua:)