Nyt on viikko mökillä takana. Tavoite oli edistyä muutamissa töissä, joiden suhteen olen ollut ihan liian saamaton mutta lorvikatari iski ja keskityin vain nukkumiseen ja syömiseen. Ja kissojen kanssa leikkimiseen! Oman kissan lisäksi pääsin leikkimään naapuritalon kahden noin viisikuukautisen pennun kanssa. Näillä lapsilla olisi riittänyt energiaa loputtomiin ja ne jopa seurasivat meitä metsään tierasitetta mittaillessa.

Käsitöihin liittyviä ostoksia kyllä sain tehtyä. Kuusamon kirjaston poistomyynnistä löytyi neljä 80-luvun lopun neulelehteä. Kaikkein "muodikkaimmat" mallit ovat toki hiuksia nostattavan hirveitä mutta osa lastenvaatteista ja melkein kaikki pintaneuleet ovat käyttökelpoisia pienellä muokkauksella. Lisäksi lehdet maksoivat vain huiman 10 senttiä kappaleelta. Lisäksi matkalta mukaan sattui pala juuttikangasta tulevaa mattoprojektia varten (kun kerran oli alennusmyynnissä) sekä kolme kerää Huopasta joululahjoja ja koristeita varten (eivät ajoissa vaan myöhässä, näiden piti olla valmiina jo viime vuonna..).

Lopuksi vielä parin vuoden takainen mökkeilykuva, jossa yritän koota katiskaa. Kädentaitoja kai tämäkin plus pidän kuvasta koska näytän verrattain onnelliselta siinä.