Viimeiset pari viikkoa on joka paikkaa särkenyt ja jomottanut ja nyt loppuviikosta olo meni jo niin hirveäksi, että lääkäriinkin oli lähdettävä. Kolotus, jomotus ja huimaus on niin kamalaa, että ihan kuvottaa mutta lääkäri ei löytänyt mitään erityistä syytä. Pelkää fibroa tämä ei toki ole, mutta vaikea välillä sanoa mistä yksi olo alkaa ja toinen loppuu. Todennäköisesti stressi on niin paha, että jännitän ennestään kipeitä paikkoja tulehdukseen asti ja siinä sitä sitten ollaan.

Pahinta tässä tämänhetkisessä olotilassa on tietysti se, että ei voi neuloa eikä virkata:( Ja ne kun vähentäisivät sitä stressiäkin valtavasti.

Päivän "teemaan" sopii kuitenkin äärimmäisen hyvin vihdoin kuva jo viime kevättalvella tekemästäni Fibromyalgiapeikosta, jonka sain raahattua kotiini vasta eilen.

Peikko on eräänlainen huonon päivän omakuvani. Se kuulee isoilla korvillaan kaikki paskapuheet, sen elämä on harmaata, sillä ovat hiuksetkin lähteneet kaikista huolista, sen kädet ovat voimattomat, se on lihava ja muodoton, sen jalat ovat niin kipeät, että ne tuntuvat valtavilta, sillä on selässä kyttyrä, sen sydän on särkynyt uupumuksesta ja se ei vain jaksa enää hymyillä.

Se ei kuitenkaan luovuta vaan pitelee suojelevasti sydämenpuolikkaita jos vaikka joku auttaisi kokoamaan sen.

Materiaaleina itsekovettuvaa massaa ja akryylimaalia.