Kävimme tänään äidin kanssa ihmettelemässä Oulun kädentaitomessuilla joiden yhteydessä oli myös naisen maailma tapahtuma. Jälkimmäinen tuntui koostuvan lähinnä kauneudenhoidosta ja siivoustarvikkeista, joten jäi vähän omituinen olo siitä millainen naisen maailma järjestäjien mukaan on (itse en ainakaan ikinä siivoa:)).

Itse kädentaito messuilta mukaan tarttuikin sitten kaikenlaista. Periaatteessahan olen lankojenostolakossa mutta kuten äiti järkevästi huomautti, ei sitä lasketa jos hän ne maksaa.

Ja tässäpä ostokset ylhäältä vasemmalta lukien:
Vaaleanpunainen nalle syöpäyhdistyksen (tai -liiton?) hyväksi, toppa valkoista värjäämätöntä hahtuvaa, 5 kerää tummanpunaista Eskimoa (kuvassa hiukan vääristynyt väri), 6 villatuppoa neulahuovutukseen, nappeja 10c. kpl korista, 270g liukuvärjättyä virossa värjättyä ruotsalaista villaa revontulihuiviin, ilmaiseksi lahjaksi saatu antiikkinen leivinjauhepaketti, korvakoruntekotarpeet (jos ne reiätkin joskus ottais) ja viimeisenä vielä tarroja 3D-korttien tekoon.

Seuraavaksi voisikin sitoa itsensä vaikka patteriin kunnes lankamäärä vähenee sen verran että kaikki mahtuisivat edes kahteen isoon niitä varten hommattuun säilytyslaatikkoon.