Nyt kun olen vihdoin kotiutunut etelästä pohjoiseen (lomalta) ja ennen kuin siirrän kotini pohjoisesta etelään (muutto), on vihdoin mahdollisuus kertoa joulumuorin yllätyksestä oikein kuvien kanssa. Huomenna sitten ehkä vielä tarkemmin itse joululomasta ennen kuin netti lähtee katkolle.

Parinani vaihdossa oli Nirppu ja sain häneltä tällaisen ihanan paketin:

Erityisesti tumma suklaa tuli tarpeeseen, kun kukaan muu ei lahjonut minua karkilla (ei niitä laihdutuspuheita olisi noin tosissaan tarvinnut ottaa!). Lisäksi paketissa oli ihana kaulakoru, norjalaista villalankaa ja neljä koolauspussia (joista yksi näköjään lahjakkaasti nurin kuvassa, huoh). Unohdin laittaa kuvaan myös mukana tulleen kauniin joulukortin mutta kun on sama pää kesät talvet.. Kool-Aidit tulevat kyllä "tarpeeseen", sillä loman aikana muiden blogeja lukiessa on minussakin syntynyt suuri himo päästä itsekin kokeilemaan mitä voisi saada aikaan.

Itse laitoin Nirpun suuntaan menemään tällaisen kokoelman:

Jostain syystä 15 euroa oli hirveän vaikea saada täyteen kun alennusmyynneistä sattui kaikkea vastustamattoman kivaa silmiin. Itse tehtyinä paketissa oli joulukortti, kelttisydän-pannulappu ja pieni pupu-pehmolelu. Toivottavasti oli kani-ihmiselle mieleen:)