Taas menee blogin aiheen ohi niin, että helähtää mutta ihan sama, minun bloginihan tämä on.

Luin tänään juuri perustettua blogia Mitä nainen haluaa.. ja oli kyllä kuin minun suusta (paitsi tietysti sujuvammin sanailtuna). Itse olen saanut miehiltä kukkia tasan rippijuhlassa (isä ja enot), ylioppilasjuhlissa (samat) ja läksiäisissäni (kaverini Matias [vaimoineen] joka antoi ns. sääliruusua kun olin itkenyt hänelle kukaton elämääni, eli ei oikeastaan lasketa).

Haluisin kukkia! Ruusut ja Gerberat olisivat ihania mutta tien varrelta poimitut voikukatkin saisivat sydämen sykkimään nopeammin mikäli tietäisin, että ne on poimittu minua ajatellen. Sillä ajatuksestahan se kaikki lähtee!

Kukat ovat kivoja mutta kaikkien kukattomuutta surevien naisten ajatus lienee, että huomio ja ajatteleminen ovat niitä oleellisia asioita. On ihanaa tuntea, että joku välittää ja että on välittämisen arvoinen. Kukat ovat kivoja, mutta jo se, että toinen ostaa kaupasta ruusunmarjaviiliä vaikkei sitä ollut ostoslistalla koska muisti minun pitävän siitä valtavasti, merkitsee maat ja taivaat. On ihanaa kun tuntee, että toinen haluaa ilahduttaa juuri minua!

Eikä kaiken tarvitse todellakaan olla materiaa edes ruusunmarjaviilin verran (vaikken todennäköisesti sanoisikaan ei timanttikaulanauhalle). On aivan yhtä tärkeää kuulla olevansa ihana, kaunis, upea, enkeli.. Minusta mikään ei ole kauheampaa kuin sellainen asenne, että sanotaan "johan mä sanoin että rakasta silloin 2 vuotta sitten, mitä sitä pitää olla koko ajan hokemassa, kerron kyllä jos tilanne muuttuu".

Tämä on yleistämistä, toki, mutta verrattain osuvaa kuitenkin. Aplodit niille kaikille 13 miehelle Suomessa jotka toimivat toisin, te olette hienoja ihmisiä, joten olkaa ylpeitä itsestänne. Te kaikki muut reilut 2 ja puoli miljoona miestä: ostakaa niitä helkutin kukkia! Menkää vaikka lähimmäiseen Siwaan ja ostakaa kimppu tulppaaneja (ei maksa montaa euroa) ja viekää se kotiin vaimolle tai tyttöystävälle tai vaikka sille ihastuksellenne. Ja tuokaa joku minullekin! En ole susiruma, huumorintajua löytyy, älykkääksikin on kutsuttu. Jos sinä olet vielä yli 20 vuotta, alle 50 vuotta ja olet edes sillon tällöin lukenut jotain, mennään vaikka kahville. Vaatimukset eivät ole tässä päässä kovat, kunhan niitä kukkia (tai ruusunmarjaviiliä) joskus saa ja seurassasi ei tule mahdottoman tylsää, niin toivoa on jo paljon.