Näköjään jo kymmenen päivää edellisestä kirjoituksesta eikä todellisuudessa mitään suurempaa kirjoitettavaa vieläkään. Muut käsityöt ovat sivussa tossujen takia ja tossut taas eivät etene hitaan materiaalin takia. Ja hitaan minun, ei motivoi kun on niin mahdottoman hidas työ (ja eipä se toisaalta välttelemällä nopeudu).

Pääsiäisenä oli tarkoitus tehdä vaikka mitä mutta sainkin vieraita melkein joka päivälle, joten ne veivät ajan ja energian. Ihanaa toki sinällään saada ystäviä ja rakkaita sukulaisia kylään.

Tämän viikon perjantaihin mennessä olisi tarkoitus saada yhdet pienet sukat valmiiksi, jotta saisi ne Ouluun menevän tutun mukaan. Mutta ehtii kai ne postittaakin jos ei ehdi/jaksa/saa aikaiseksi. Pahalta sinällään näyttää, koska reumakivut ovat taas pahana ja pelkkä läppärin näppäily on hiukan kivuliasta (miksiköhän silti sitä teen koko ajan?). Kosteus, harmaus ja kylmyys ei tietenkään helpota. Olisipa jo kesä ja lämmintä.

3442329928_d849fe102b.jpg

Elämä kuitenkin voittaa. Tämä kukkakuva otettiin eilen Korkeasaaressa ja luulisin, että kyseessä on keltainen vuokko. Saa kuitenkin korjata:D Myös oman kotitaloni edustalla on jotain toista keltaista (krookuksia) eli aamuisin sumussa ja kylmässä on edes pieni valopilkku.