Tänään taas on tuntunut jo ihan kesäiseltä. Joka puolella on mitä erilaisempi kukkia ja olen nähnyt jo ensimmäisen perhosenkin. Käsityöt eivät ole juurikaan edenneet (hiukan sentään) mutta ainakin olen ulkoillut Röllin kanssa. Elfi ei vielä uskalla edes ovesta ulos ja valokuvia kummastakaan en ole saanut, sillä koko ulkoilu on meille vielä niin uutta, että kameraa ei siihen väliin oikein saa.

Perjantaina posti toi huhtikuun paketin salaiselta neuleystältä ja koska en jaksanut odottaa maanantaihin, hyppäsin pyöräni selkään ja poljin lähipostiin.

1240770706_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Paketista löytyi viisi 75g (mikä erikoinen koko!) kerää Katka nimistä puuvillalankaa. Tai luulen, että puuvillaa, vyötteessä lukee vain 100% bavlna:) Näistä ihanista väreistä syntyy taatusti jotain virkattua mutta pitää vielä keksiä mitä. Mukana oli myös rulla salmiakkia, mutta se kului jo lauantaina potiessa.

Pyörälenkin jäljiltä olin aivan lopussa perjantaina ja vaikka nukuin kolme tuntia illalla ja 13 tuntia seuraavana yönä, olin vielä lauantainkin aivan voimaton. Jostain saapui kuume ja kauhea väsymys, jonka takia pelkkä vessassa käyminenkin oli voimainkoitos. Reuma varmaan vaikutti osaltaan, mutta tuskin oli vain sitä. Siispä tämäkin postaus tulee vasta nyt.

Tänään on olo ollut kuitenkin, kuin taikaiskusta, parempi ja kävin jopa hiukan kävelemässä kaivopuiston rannassa. Huomenna jaksan myös hyvin töihin ja näinhän se yleensä meneekin: kiltti työläinen sairastaa viikonloppuna.

Edit: En tajua miten missasin tämän aiemmin, mutta paketissa oli myös (tuon violetin pakkauspaperin alla:D) 2,5 koon virkkuukoukku ja kaksi silitettävää perhosta. Sny: suunnitelmissani oleva perhoslaukku tulee *joskus* perhoskankaasta, mutta eiköhän noillekin jotain ihanaa keksi. Jos haalaroisin vielä, silittäisin nuo heti vapuksi haalariin mutta nyt pitää muuta miettiä.

Edit2: Puusilmäisyys jatkuu: lankakeriä oli itseasiassa viisi. Yksi keristä oli kierinyt keittiönpöydän alle (kissat??) paketin avaamisen ja kuvan oton välillä ja en huomannut ihmetellä asiaa kummemmin eilen. Pahoitteluni snylle jos ehdit säikähtää postin ryöstäneen osan sisällöstä:) Todettakoon samalla, etä äsken töihin tullessa vastaan tuli keskellä kaupunkia sellainen mediasta tuttu citykani. Kani sanana kuulostaa kuitenkin pieneltä ja sievältä kun tämä oli oikeasti korvineen varmaan vyötärölle yltävä jötikkä.

Edit3: Tämä on jo huvittavaa: siis kuusi! Matemaatikko laskee lahjakkaasti, että 5+1=5. Jepjep.. Pitäisiköhän tässä lähteä hiljalleen kesälomalle tai jotain kun kaikki menee sekaisin:D Tai ainakin voisi opetella oikolukemaan tekstit ja tarkistamaan kaikki teot viisi, kuusi kertaa ennen mitään oikeita toimia. Ja sny, ei ole mitään toiveita, pakettisi ovat olleet todella ihania ja yllättäviä, olen ollut äärimmäisen tyytyväinen:)